Seuraavaa asiaa hakemistoista.

Digitoimisesta keskusteluun tarkoitettu foorumi.
Esko57
Viestit: 38
Liittynyt: 16.09.2007 21:30
Paikkakunta: Espoo

Seuraavaa asiaa hakemistoista.

Viesti Kirjoittaja Esko57 » 26.02.2008 16:43

Löysin linkin hakemisto kaavakkeihin tästä keskustelu foorumista ja viikonloppuna tein Rengon kuviin hakemiston, vaikka kyseinen alue on minulle tuiki tuntematon, joskin sieltä muutama ”vanha” sukulainen löytyykin. Tein ensin yhden ”kirjan” valmiiksi ja lähetin sen infoon varmistaakseni että se on oikein tehty. Kuten sanonta kuuluu nälkä kasvaa syödessä. En malttanut odottaa vastausta vaan tein 5 muutakin ”kirjaa” valmiiksi, kun vauhtiin kerran pääsin.
Viimeisintä ”Kirjaa” varmistellessani Rengon sivuille ilmestyi ensimmäinen hakemisto ja hieman pelästyin koska hakemisto oli paljon asiallisemman näköinen, kuin mitä minä olin lähettänyt eteenpäin.
Arvelin että joku muukin oli päättänyt tehdä saman hakemisto eli olisin tehnyt turhaa työtä.
Tarkistin sitten sähköpostin, jossa oli viesti infosta Samilta, joka antoi ohjeita uusien hakemistojen teosta ja kertoi tekemistään muutoksista hakemistoon. Lähetin Samille loputkin ”kirjat”, jotka hän käsittämättömän nopeasti sai muotoiltua uudelleen ja nettiin. Itseltäni muutosten teko olisi kestänyt huomattavasti kauemmin. Tällä hetkellä teen Lopen syntyneistä hakemistoa ja aloittamastani työstä lähetin malli infoon varmistuakseni oikeasta kirjaustavasta ja tällä kertaa odotin vastausta ennen kuin jatkoi kirjaamista.
Mutta se mitä kaipaisin on varauskirjaa hakemistoihin. Samanlaista kuin on kuvauspuolella, ettei tule tehtyä turhaa työt. Kylien ja talojen nimistä selvän saaminen on välillä hieman hankalaa ja aikaa vievää puuhaa varsinkin jos alue on hieman tuntemattomampaa.

Maija
Viestit: 843
Liittynyt: 17.11.2007 02:08
Paikkakunta: Vantaa

"Varauslista" hakemistojen tekoon

Viesti Kirjoittaja Maija » 29.02.2008 15:29

Ihan samaa olen miettinyt kuin Eskokin: olisi ihan hyvä, että tekeillä olevat hakemistot olisivat jossakin näkyvillä. Kun olen muutamia hakemistoja tehnyt, olen yrittänyt tiukata info-osoitteesta, onko joku muu tiettävästi tekemässä samaa. Vastaamisesta on ihan turhaa vaivaa info-osoitteen hoitajille eivätkä he luultavasti kaikkea voi tietääkään. Talkooväki voisi aivan hyvin pitää tiedot ajan tasalla vaikkapa tässä viestiketjussa - ainakin niin kauan kun joku keksii paremman tavan.

Nyt olen tekemässä hakemistoja Hankasalmelle.

Maija
Viestit: 843
Liittynyt: 17.11.2007 02:08
Paikkakunta: Vantaa

Re: Seuraavaa asiaa hakemistoista.

Viesti Kirjoittaja Maija » 29.03.2008 11:06

Hankasalmen hakemistot ovat odottelemassa paikoilleenasettelua, kunhan sivustojen ylläpitäjien kiireellisemmät puuhat hellittävät. Seuraavaksi katselen Laukaan kirjoja. Siellä on vanhimmissa rippikirjoissa hakemistot tehtyinä, mutta muut puuttuvat. Tarkoitukseni on tehdä loput, jos ei kukaan ilmoita, että ovat jo tekeillä.

sariainen
Viestit: 17
Liittynyt: 14.02.2008 11:58
Paikkakunta: Hollola
Viesti:

Re: Seuraavaa asiaa hakemistoista.

Viesti Kirjoittaja sariainen » 15.04.2008 10:07

Kenelle voi ilmoittaa jos huomaan jonkin seurakunnan kohdalla hakemistossa virheen?
Muutamia on tullut jo vastaan. Esim. Orimattilan srk.n vanhimmassa rippikirjassa:

Siinä pitäisi lukea Kuivando, Köyckälä, tirasela

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/ ... 83/105.htm

Eikä niin kuin se nyt on Kuivando, Koiskola

Se hämää oikean talon löytymistä. Samoin sielä hakemisto heittää yhdellä sivulla paikoittain. ?!?!?!?
Terv. SARIAINEN :(

Maija
Viestit: 843
Liittynyt: 17.11.2007 02:08
Paikkakunta: Vantaa

Re: Seuraavaa asiaa hakemistoista.

Viesti Kirjoittaja Maija » 15.04.2008 15:49

Tuolla Arkistot-osiossa näyttää olevan viestiketju "Korjauksia hakemistoihin". Yhtä ja toista sinne on kertynyt ja eiköhän joku joskus käy ne läpi ja tee korjaukset. Harhaanjohtavat virheet ovat todella kiusallisia ja siksi on hyvä niistä ilmoitella. Kyllähän noita lipsahduksia tulee väkisinkin kaikille, vaikka kuinka yrittäisi olla tarkkana. Oma lukunsa ovat sitten ne kohdat, jotka voi lukea noin viidellä yhtä oikealta tuntuvalla tavalla! Kaikista virheistään huolimatta hakemistot helpottavat minun mielestäni merkittävästi etsimistä ja jopa ylimalkaista selaamista.

huhter
Viestit: 47
Liittynyt: 28.11.2007 19:12
Paikkakunta: Ruokolahti

Re: Seuraavaa asiaa hakemistoista.

Viesti Kirjoittaja huhter » 15.04.2008 16:24

Eipä pelotella nyt hakemistojen laatijoita, kyllä niiden talojen nimiä voi lukea useammalla tavalla ja jos ei ole oman pitäjän asioista kyse niin tulee taatusti monenmoisia virhetulkintoja.
Yhtä kaikki luettelot ovat oiva-apu vakka joku virhekin olisi mukana.
Ierikka

Maija
Viestit: 843
Liittynyt: 17.11.2007 02:08
Paikkakunta: Vantaa

Re: Seuraavaa asiaa hakemistoista.

Viesti Kirjoittaja Maija » 15.04.2008 16:29

No enhän minä ollenkaan pelotellut, vaan iloitsen aina kun on hakemisto tarjolla - virheineenkin.

esteri
Viestit: 14
Liittynyt: 08.08.2007 14:51

Re: Seuraavaa asiaa hakemistoista.

Viesti Kirjoittaja esteri » 15.04.2008 17:52

Jos koneella on hakemistonteossa automaattinen oletus päällä ja ei osaa ottaa sitä pois, niin tulee joskus vahingossa virhe.
Hartolassa on tekemänäni yksi paha virhe. Olen lukenut Kevätlahti, pitää olla Wenätlahti. Tietysti on muitakin vieheitä, mutta aina niitä ei itse edes löydä.
Lisäksi puuttuu sivulla alempana olevia uusia paikan-nimiä.
Laitan joskus kaikki löytämäni omat virheeni tänne.
Ainahan on kaikilla mahdollisuus tehdä itse kokonaan uusi parempi luettelo ja VAATIA sitä hakemistoksi.
Toisaalta jos alkuperäisen hakemiston tekijällä on koneellaan vielä lista, voi siihen korjata KAIKKI virheet ja lähettää sen uudelleen. Käsittääkseni näin korjaavat helpommin.
Hakemiston teossa on kuitenkin niin suuri vaiva, että kovin paljon moitteita ei tarvi antaa saadakseen tekijän lopettamaaan niiden teon ja me kaikki tekijät ei edes olla yhtä taitavia siinä.
Esteri

sariainen
Viestit: 17
Liittynyt: 14.02.2008 11:58
Paikkakunta: Hollola
Viesti:

Re: Seuraavaa asiaa hakemistoista.

Viesti Kirjoittaja sariainen » 15.04.2008 18:26

esteri kirjoitti:Jos koneella on hakemistonteossa automaattinen oletus päällä ja ei osaa ottaa sitä pois, niin tulee joskus vahingossa virhe.
Hartolassa on tekemänäni yksi paha virhe. Olen lukenut Kevätlahti, pitää olla Wenätlahti. Tietysti on muitakin vieheitä, mutta aina niitä ei itse edes löydä.
Lisäksi puuttuu sivulla alempana olevia uusia paikan-nimiä.
Laitan joskus kaikki löytämäni omat virheeni tänne.
Ainahan on kaikilla mahdollisuus tehdä itse kokonaan uusi parempi luettelo ja VAATIA sitä hakemistoksi.
Toisaalta jos alkuperäisen hakemiston tekijällä on koneellaan vielä lista, voi siihen korjata KAIKKI virheet ja lähettää sen uudelleen. Käsittääkseni näin korjaavat helpommin.
Hakemiston teossa on kuitenkin niin suuri vaiva, että kovin paljon moitteita ei tarvi antaa saadakseen tekijän lopettamaaan niiden teon ja me kaikki tekijät ei edes olla yhtä taitavia siinä.
Esteri
Voi, voi, voi sentään. Arvasin, että keskustelu aletaan asian vierestä. Kyse ei ollut moittimisesta, vaan kysyin vain ja ainoastaan kenelle voi ilmoittaa jos havaitsee virheen tai virheitä. Piste ! :?
Asiasta ei tarvita muuta keskustelua. Se on sivu seikka, kuka teki, mitä teki tai missä teki ja miksi teki. Hyvä kun teki !!!

Terv. SARIAINEN :evil: :?

esteri
Viestit: 14
Liittynyt: 08.08.2007 14:51

Re: Seuraavaa asiaa hakemistoista.

Viesti Kirjoittaja esteri » 15.04.2008 20:52

Nyt vastaan suunnilleen niin, kuin ymmärsin minulle vastatun kun huomasin omat tekemäni virheet:
"Nyt tässä vaiheessa ei ylläpito puutu yksittäisiin virheisiin, tai niitä korjaa. Ehkä myöhemmin sitten.
Ainoastaan siten jos löytyy paljon ja itse korjaan ja lähetän hakemiston uudelleen."
Voisiko täällä keskustelussa olla ihan oikeasti sellaiset otsikot johon voisi korjaukset, virheet ja jopa alkuperäisessä olevat selvät tiedetyt virheet korjata ja tekijä jolla on koneellaan tekemänsä hakemisto ne korjaisi hakemistoon ja lähettäisi uudelleen.
Ystävyydellä Esteri

sariainen
Viestit: 17
Liittynyt: 14.02.2008 11:58
Paikkakunta: Hollola
Viesti:

Re: Seuraavaa asiaa hakemistoista.

Viesti Kirjoittaja sariainen » 16.04.2008 11:08

esteri kirjoitti:Nyt vastaan suunnilleen niin, kuin ymmärsin minulle vastatun kun huomasin omat tekemäni virheet:
"Nyt tässä vaiheessa ei ylläpito puutu yksittäisiin virheisiin, tai niitä korjaa. Ehkä myöhemmin sitten.
Ainoastaan siten jos löytyy paljon ja itse korjaan ja lähetän hakemiston uudelleen."
Voisiko täällä keskustelussa olla ihan oikeasti sellaiset otsikot johon voisi korjaukset, virheet ja jopa alkuperäisessä olevat selvät tiedetyt virheet korjata ja tekijä jolla on koneellaan tekemänsä hakemisto ne korjaisi hakemistoon ja lähettäisi uudelleen.
Ystävyydellä Esteri

No niin. Nyt oli asiaa. Kiitos Esteri. Voisihan olla esim. joka tällainen "laatikko" kansio tai vastaava. Jonne voisi huomatut virheet koota linkin kanssa ja sitten jos ne korjata kerralla. Ainakin tieto asiasta pysyisi jossakin eikä sitä aina uudelleen ja uudelleen huomautettaisi.
Olisiko siis hyvä laittaa otsikko," Havaitut virheet ".
Sitä paremmaksi tuote tulee mitä enemmän sitä korjaillaan. Samoin Hiski paranee ajankanssa.
Terv. SARIAINEN :D

Maija
Viestit: 843
Liittynyt: 17.11.2007 02:08
Paikkakunta: Vantaa

Re: Seuraavaa asiaa hakemistoista.

Viesti Kirjoittaja Maija » 16.04.2008 11:31

Maija kirjoitti:Tuolla Arkistot-osiossa näyttää olevan viestiketju "Korjauksia hakemistoihin".
Tämän piti olla aikaisemman viestini pääsisältö, mutta se taisi jäädä huomaamatta, kun rupesin turhia lörpöttelemään.

Vastaa Viestiin