Lahtonen Siikainen

Tänne voit lähettää sukututkimukseen liittyviä kysymyksiä, henkilöhakuja, linkkivinkkejä ja muuta sellaista.
pomlins
Viestit: 6
Liittynyt: 16.10.2017 12:30

Lahtonen Siikainen

Viesti Kirjoittaja pomlins » 30.03.2019 15:23

Isoisoisäni on ottanut sukunimekseen Lahtonen 1918 Siikaisissa. Onko kenelläkään tietoa miten sukunimi Lahtonen olisi tullut Siikaisiin? Siikaisten hautausmaalta ei Lahtosia löydy. Ahlaisissa tiettävästi on vaikuttanut noihin aikoihin teurastaja nimeltä Juho Lahtonen.

Marinka
Viestit: 169
Liittynyt: 22.10.2017 15:00

Re: Lahtonen Siikainen

Viesti Kirjoittaja Marinka » 31.03.2019 18:35

Hei. Tuohon aikaan sukunimen sai ottaa aivan vapaasti. Usein se on nykyisen tai entisen asuinpaikan nimestä johdettu. Joskus on otettu ihan vaan mukavalta kuulostava nimi. Sisaruksillakin saattaa olla eri sukunimet. Joskus sen sukunimen antoi paikkakunnan pappi rippikoulussa. Toisinaan sukunimi on otettu jonkun kaukaisemman sukulaisen mukaan, jos heillä on ollut jo sopiva sukunimi. Mitään sääntöä tähän sukunimen ottamiseen / saamiseen ei ole. Vasta 1920-luvulla tuli voimaan nimilaki, jonka jälkeen kaikilla tuli olla sekä etu- että sukunimi ja nimen muuttamisestakin tuli virallinen asia.

Vastaa Viestiin