Lyhyt otanta digitoiduista seurakunnista osoitti, että suurimmassa osassa digitointi on aloitettu vanhemmasta materiaalista - ja monen seurakunnan kohdalla se on siihen jäänytkin.
Toivomukseni on, että aloitettaisiin pääsääntöisesti uudemmasta ainoistosta edeten vanhempaan. Tälläisen voisi olettaa innostavan uusia harrastajiakin, jotka voisivat näin päästä suhteellisen helposti kiinni esivanhempiensa tietoihin esim. vaikka pelkän nimen ja hautakiven syntymäajan perusteella.
En tiedä, mutta voi olla myös niin, että käytännössä suurin huomio kohdistuu muutenkin 1800-luvun ihmisiin, joiden tutkimiseen löytynee muutenkin enemmän materiaalia.
Uudemmat ensin
Rippikirjat ikäjärjestyksessä!
Niinhän se olisi helpompaa, mutta ei kuiten aivan mutkatonta, kun on se 100 vuoden raja vastassa. Ja SSHY:llä 125 vuotta muistaakseni, mitä saa julkaista.
- Tyydyttävä vain on kirkkoherranvirastoista saataviin tietohin vv. 1880 jälkeen....
- Tyydyttävä vain on kirkkoherranvirastoista saataviin tietohin vv. 1880 jälkeen....
Markku Kukkola
sukututkija/perustajajäsen
sukututkija/perustajajäsen
"uudemmalla" tarkoitin tässä juuri mainittuja 1800-luvun viimeisiä julkaisukelpoisia asiakirjoja. Nämä ihmiset ovat pääsääntöisesti kuolleet 1900-luvun puolella ja heistä on muistitietoakin vielä hyvin saatavilla.
Toivomukseni perustuu olettamukseeni siitä millainen "keskimääräinen" käyttäjä on. Webbipalvelimelta olisi varmaan mahdollista saada tilasto sivuille tehdystä hauista. Tuon perusteella voisi tilastollisesti analysoida minkä ajanjakson tietoihin mielenkiinto painottuu ja ohjata digitointia sen mukaan.
Toinen juttu on se, että mitä haluavat ne aktiivit, jotka tätä toimintaa pyörittävät. Heidän käsissään tämä palvelu on jo huimasti helpotttanut monien tutkiskeluita. Suuret Kiitokset heiille!
Toivomukseni perustuu olettamukseeni siitä millainen "keskimääräinen" käyttäjä on. Webbipalvelimelta olisi varmaan mahdollista saada tilasto sivuille tehdystä hauista. Tuon perusteella voisi tilastollisesti analysoida minkä ajanjakson tietoihin mielenkiinto painottuu ja ohjata digitointia sen mukaan.
Toinen juttu on se, että mitä haluavat ne aktiivit, jotka tätä toimintaa pyörittävät. Heidän käsissään tämä palvelu on jo huimasti helpotttanut monien tutkiskeluita. Suuret Kiitokset heiille!
-jari 
Hei!
Minä aloitan digitoinnin nykyään aina vanhimmasta rullasta eli siis vanhimmista tiedoista, koska aina se rk tai mikä kirja tahansa jatkuu seuraavalla rullalla ja on sitten mukavampaa jatkaa eteenpäin eikä taaksepäin. Se on jotenkin loogisempaa. Tein joskus niin, että aloitin loppupäästä, mutta jotenkin se ei toiminut niin hyvin kuitenkaan ainakaan minulla. Toinen asia on sitten kokonaan ne toisten ihmisten omistamat rullat tai kortit, jotka teen toivomuksesta. Niissähän ovat vain ne ajanjaksot, jotka ko henkilö on itselleen hankkinut. Jatkon tekeminen niihin saattaakin jäädä sitten aivan toisille skannaajille ja toiseen ajankohtaan.
Kiitos kaikille korttiensa ja filmiensä lainaajille!
Eija
Minä aloitan digitoinnin nykyään aina vanhimmasta rullasta eli siis vanhimmista tiedoista, koska aina se rk tai mikä kirja tahansa jatkuu seuraavalla rullalla ja on sitten mukavampaa jatkaa eteenpäin eikä taaksepäin. Se on jotenkin loogisempaa. Tein joskus niin, että aloitin loppupäästä, mutta jotenkin se ei toiminut niin hyvin kuitenkaan ainakaan minulla. Toinen asia on sitten kokonaan ne toisten ihmisten omistamat rullat tai kortit, jotka teen toivomuksesta. Niissähän ovat vain ne ajanjaksot, jotka ko henkilö on itselleen hankkinut. Jatkon tekeminen niihin saattaakin jäädä sitten aivan toisille skannaajille ja toiseen ajankohtaan.
Kiitos kaikille korttiensa ja filmiensä lainaajille!
Eija
"Kukin taaplaa tyylillään". :)
Kyllä se on ihan digitoijan omista mieltymyksistä kiinni, missä järjestyksessä niitä kirjoja skannaa. Itse aloitin vanhemmista ihan senkin takia, että ne ovat pienempiä kuin uudemmat. Esimerkkinä Ikaalisten ensimmäinen rippikirja, jossa on 150 kuvaa verrattuna uusimpaan, jossa on 1734 kuvaa... Lisäksi uudemmat kirjat ovat mikrokorteilla, joiden skannaaminen on ainakin omasta mielestäni huomattavasti vaikeampaa ja hitaampaa. Siihen saattaa into lopahtaa, jos ei mielestään heti onnistu hyvin.
Mutta ei kannata pelästyä, kyllä noiden uudempienkin korttien kanssa pärjää vaikka niillä skannausurakkansa aloittaisikin. Ja aina se on palkitsevaa saada se itselle tärkeä kirja nettiin tutkittavaksi.
Ja varsin mukavaa on saada uusia paikkakuntia Digiarkistoon!
Kyllä se on ihan digitoijan omista mieltymyksistä kiinni, missä järjestyksessä niitä kirjoja skannaa. Itse aloitin vanhemmista ihan senkin takia, että ne ovat pienempiä kuin uudemmat. Esimerkkinä Ikaalisten ensimmäinen rippikirja, jossa on 150 kuvaa verrattuna uusimpaan, jossa on 1734 kuvaa... Lisäksi uudemmat kirjat ovat mikrokorteilla, joiden skannaaminen on ainakin omasta mielestäni huomattavasti vaikeampaa ja hitaampaa. Siihen saattaa into lopahtaa, jos ei mielestään heti onnistu hyvin.
Mutta ei kannata pelästyä, kyllä noiden uudempienkin korttien kanssa pärjää vaikka niillä skannausurakkansa aloittaisikin. Ja aina se on palkitsevaa saada se itselle tärkeä kirja nettiin tutkittavaksi.
Ja varsin mukavaa on saada uusia paikkakuntia Digiarkistoon!
----- Jani Koski -----
Puolustelisin kyllä vanhemman materiaalin ensisijaista digitointia.
1. Esipolvitutkimuksessa 1800-luku on äkkiä läpikäyty arkistossakin helppolukuisemmista ja täsmällisemmistä kirjoista. Siellähän mikrokorttien käsittelykin on helpompaa, kun pitää siirtyä paikasta toiseen.
2. Esipolvien määrä kasvaa ajassa taaksepäin samalla kun materiaalimäärä vähenee. Vanhemmassa materiaalissa on näin todennäköisempää löytää itselle relevanttia tietoa.
3. Vanhemmat kirjat ovat usein epätäydellisiä, jolloin niitä joutuu tutkimaan pidempään oikeiden johtopäätösten saavuttamiseksi. Arkistovisiitillä saattaa homma jäädä ajan puutteen vuoksi kesken.
4. HisKin kattamalta ajalta sen ja digitoitujen rippikirjojen rinnakkaistutkailu vähentää pelkän HisKin varassa tehtyjen virhepäätelmien määrää.
Uudempien kirjojen digitointi tietysti helpottaa jälkipolvitutkimusta lähempien sukulaisten osalta, mutta silloin tulee vastaan juuri tuo Janin mainitsema materiaalimäärän kasvu. Joillekin osuu sopiva seurakunta, useammille ei vielä pitkään aikaan. Vanhemmassa päässä laaja alueellinen kattavuus on nopeammin saavutettavissa, ja tyydytetään näin useampia sukututkijoita, niin konkareita kuin noviisejakin.
Jaska
1. Esipolvitutkimuksessa 1800-luku on äkkiä läpikäyty arkistossakin helppolukuisemmista ja täsmällisemmistä kirjoista. Siellähän mikrokorttien käsittelykin on helpompaa, kun pitää siirtyä paikasta toiseen.
2. Esipolvien määrä kasvaa ajassa taaksepäin samalla kun materiaalimäärä vähenee. Vanhemmassa materiaalissa on näin todennäköisempää löytää itselle relevanttia tietoa.
3. Vanhemmat kirjat ovat usein epätäydellisiä, jolloin niitä joutuu tutkimaan pidempään oikeiden johtopäätösten saavuttamiseksi. Arkistovisiitillä saattaa homma jäädä ajan puutteen vuoksi kesken.
4. HisKin kattamalta ajalta sen ja digitoitujen rippikirjojen rinnakkaistutkailu vähentää pelkän HisKin varassa tehtyjen virhepäätelmien määrää.
Uudempien kirjojen digitointi tietysti helpottaa jälkipolvitutkimusta lähempien sukulaisten osalta, mutta silloin tulee vastaan juuri tuo Janin mainitsema materiaalimäärän kasvu. Joillekin osuu sopiva seurakunta, useammille ei vielä pitkään aikaan. Vanhemmassa päässä laaja alueellinen kattavuus on nopeammin saavutettavissa, ja tyydytetään näin useampia sukututkijoita, niin konkareita kuin noviisejakin.
JaskaTäytyy huomioida sekin, että digitointia ohjaa varmaan paljon myös digitoijan omat tarpeet, mikä on ihan luonnollista. Toiminta on kuitenkin vapaaehtoista. Kaltaisieni "siipeilijöiden" täytyy vain nöyrästi kumartaa aktiivsten suuntaan.jani kirjoitti:Kyllä se on ihan digitoijan omista mieltymyksistä kiinni, missä järjestyksessä niitä kirjoja skannaa.
... Mutta varmaan on niitäkin pyytettömiä, jotka talkoilevat ihan auttamisen halusta. Eikö olisi hyvä, jos heitä varten saataisiin joku "suositus" siitä missä järjestyksessä digitointia tehdään?
Näitä eri näkökulmia on tässä jo tullutkin, toteutuneen käytön perusteella voisi ehkä tutkia mitä käyttäjät olisivat keskimäärin halunneet (?)
-jari
Välillä digitointijärjestystä määrittää myös ihan yksinkertaisesti aineiston saatavuusjärjestys. Minulle ainakin on pari kertaa käynyt niin, että varatessani tietyn seurakunnan aineistoa en ole saanut kaikkea lainaan kerralla, tai järjestyksessä vanhemmasta aineistosta nuorempaan päin, tai päinvastoin, koska aineisto on sattunut olemaan muualla menossa. No, silloin olen lainannut ja skannannut sen, mitä on vapaana ollut, eli voisi sanoa käsiinosumisjärjestyksessä. Väliin sama järjestys on heijastunut sitten myös hakemiston laatimisessa ja nettiin työstämisen järjestyksessä.
Ja väliin netitysjärjestys on kyllä puhtaasti määräytynyt omien tutkimusintressien perusteella. Kun on tietty aikakausi tietyltä paikkakunnalta ollut työn alla, on luonnollisesti tullut laadittua sen aikakauden kirjojen hakemistot ensin, ja netitettyä ne aineistot...
Päivi T
Ja väliin netitysjärjestys on kyllä puhtaasti määräytynyt omien tutkimusintressien perusteella. Kun on tietty aikakausi tietyltä paikkakunnalta ollut työn alla, on luonnollisesti tullut laadittua sen aikakauden kirjojen hakemistot ensin, ja netitettyä ne aineistot...
Päivi T
Mielestäni ei mitään suosituksia voi eikä pidäkään antaa tässä asiassa. Se, mitä Jani kirjoitti esim. rippikirjojen koon kasvamisesta, on yksi tärkeä asia. Jos aloittaa isolla rippikirjalla, voi tuskastua jo alkuunsa, kun tuntuu, etteikö tämä pirun kirja ikinä lopukaan. 
On helpompi aloittaa pienemmillä filmikuvilla, kun varmasti saa koko aukeaman mahtumaan samaan kuvaan, kuin uutena digitoijana ruveta heti aluksi taistelemaan isojen kuvien kanssa, jos sattuu vielä olemaan niin, ettei ole saatavilla niille sopivaa linssiä ko kirjastossa.
Innostus usein kasvaa alun hankaluuksien myötä, jos ne hankaluudet eivät ole liian suuria.
Ja todella, aina ei saa juuri sitä, mitä tilaa. Tässä vaikuttavat niin monet asiat.
Ja aina puuttuuu juuri se kirja, mitä itse kaipaisi. Mikä taas omalta osalta johtaa siihen, että tulee tilattua aina vaan lisää skannattavaa.
Eija
On helpompi aloittaa pienemmillä filmikuvilla, kun varmasti saa koko aukeaman mahtumaan samaan kuvaan, kuin uutena digitoijana ruveta heti aluksi taistelemaan isojen kuvien kanssa, jos sattuu vielä olemaan niin, ettei ole saatavilla niille sopivaa linssiä ko kirjastossa.
Innostus usein kasvaa alun hankaluuksien myötä, jos ne hankaluudet eivät ole liian suuria.
Ja todella, aina ei saa juuri sitä, mitä tilaa. Tässä vaikuttavat niin monet asiat.
Ja aina puuttuuu juuri se kirja, mitä itse kaipaisi. Mikä taas omalta osalta johtaa siihen, että tulee tilattua aina vaan lisää skannattavaa.
Eija