Söörmarkku

Söörmarkku on kylä Noormarkussa (http://www.sukuhistoria.fi/wiki/index.php/Noormarkku)

Niilo J. Avellan: Tietoja muutamista entisen Ulvilan pitäjän maataloista. Satakunta - kotiseutututkimuksia I

Söörmarkku (Asiakirjoissa myös: Södermark, Sudermark.) on kylä, jossa vanhaan aikaan oli kymmenen eri tilaa. Kylän aikaisimmista vaiheista on kuitenkin hyvin vähän tietoa. Sen verran ainoastaan on varmaa, että eräs Henrik Svart v. 1473 omisti siellä yhden tilan. Tämä henkilö oli kenties samaa rälssisukua, kuin se Olavi Svart, joka vähän myöhemmin tavataan Suoliston Grannilan omistajana. V. 1590 oli Götrik Fincken hallussa kahden tangon suuruinen rälssitila Söörmarkussa. Fincke luovutti kuitenkin tämän langollensa Herman Flemingille, Hannulan herralle, joka 14 p. tammikuuta 1635 200:sta kuparitaalerista myi tilan päämajoitusmestari Gotthard Zechlerille. (Puoliso: l:ksi nimeltään tuntematon († 1687) ja 2:ksi Anna Djurklou († 1709).) Tila oli siis Zechlerin rälssinä, vaikka se maakirjoissa vähän myöhempään erehdyksestä mainitaan autioksi verotilaksi. Kun v. 1651 Porin kreivikunta muodostettin, annettiin äskenmainittu Söörmarkun tila muiden tilojen ohessa kreivi Kustaa Kaarlenpoika Hornille. Asian johdosta valitti Zechler kihlakunnanoikeuteen, mutta tämä ei katsonut voivansa ottaa juttua käsiteltäväkseen, vaan lykkäsi sen korkeampaan oikeuteen, koska se marraskuun 28:ntena päivänä 1636 oli antanut Zechlerille kiinnityksen tilaan ja tämä kiinnitys helmikuun 12:ntena päivänä 1638 oli tullut laamanninoikeudessa vahvistetuksi. Lopulta ratkaistiin riita Zechlerin eduksi ja tila jäi hänelle, ei kuitenkaan ikuiseksi rälssiksi, vaan Norrköpingin kokouksen ehdolla annettuna tilana. Reduktsionissa se peruutettiin 1683:n vuoden verolla Zechlerin leskeltä Dorotea Böningiltä.

Kuudennentoista sataluvun alkupuolella mainitaan Akseli Kurjella, Anolan herralla Söörmarkussa kahden tangon suuruinen rälssitila. Tätä viljeli eräs Ingemar Laurinpoika, jota 1623:n vuoden tuomiokirjassa kiitetään hyväksi maanviljelijäksi. Vielä tänäpäivänä on Söörmarkussa Inkemaarin akumenttitila, jonka nimi kenties on johtunut yllämainitusta Akseli Kurjen rälssimaan viljelijästä. Tila oli kyllä alkuaan rälssitila, mutta esiintyy sitten — ihmeellistä kyllä — verotilana. Eräs toinen Söörmarkun tila joutui kunink. kirjeellä elokuun 20:ntenä päivänä 1614 elinkautiseksi rälssiksi Pietniemen herralle Hannu Ragvaldinpoika Örneramille. (Puoliso: Rakel Martintytär, jonka isä oli Porin kirkkoherra.) Molemmat viimemainitut tilat liitettiin v. 1651 Porin kreivikuntaan ja peruutettiin 1681 :n vuoden verolla. K unink. kirjeellä annettiin kesäkuun 16:ntena päivänä 1616 neljä Söörmarkun tilaa Pohjanmaan rykmentin everstille Hannu Reckenbergerille. (Ks. Vaaranen, Urkundet rörande Finlands historia V.) Tätä lahjoitusta ei kuitenkaan mainita Jesper Krusin luettelossa ja vuoden 1618 jälkeen Reckenbergerin nimi katoaa maakirjoistakin. Huhtikuun 15:ntena päivänä 1622 annettiin Gotthard Zechlerille Söörmarkussa seitsemän tilaa, joihin epäilemättä kuuluivat entiset Reckenbergerinkin tilat. Zechlerin kuoltua viljeli tiloja hänen leskensä Dorotea Böning. Neljänneksen korjauksen johdosta peruutettiin häneltä heinäkuun 18:ntena päivänä 1663 kolme tilaa. Nämä olivat ensin eversti Kaarle von Arendorffin rykmenttiin kuuluvan ratsumestarin Niilo Filipinpojan ja sitten ratsumestari Bogislaus von Pahlenin palkkatiloina. Samat tilat joutuivat 25 p. maaliskuuta 1675 vaihdon kautta amiraali Lorentz Creutzille, (Puoliso: Elsa Duwall.) joka kesäkuun l:senä päivänä 1676 Ölannin luona hukkui taistellessaan Tanskan laivastoa vastaan. Reduktsionissa peruutettiin tilat Lorentz Creutzin perillisiltä. Dorotea Böningin kuollessa v. 1679 joutuivat hänelle neljänneksen korjauksessa jääneet tilat kruunulle ja tehtiin niistä kaksi Liewenin rykmentin Hammarin komppaniaan kuuluvan luutnantin ratsutilaa, yksi akumenttitila ja yksi ratsumiehen tila.

Ruotujakolaitosta toimeenpantaessa tapahtui Söörmarkussa, niinkuin muuallakin, uusi tilojen järjestely. Näin muodostui täällä Kartano-niminen rustholli, Tyykilän kornetintila sekä Eljaksen (Eliegärdin), Inkemaarin, Kihlakallion, Stählin eli Vallin, Kuurin, Mäen ja Prakan akumenttitilat.

Kartanon rusthollia hallitsi ensin Porin porvari Kustaa Juhonpoika sekä sittemmin eräs Lauri Lind. Pian se kuitenkin jaettiin neljään osaan ja on tällä kannalla nykyäänkin.

Eljaksen akumenttitilaa hallitsi vuodesta 1768 alkaen toimitusvallesmanni Antti Vidberg ja sitten hänen leskensä Katarina Rönberg, jolta se joutui maanmittari Iisakki Tillbergille. Tämä myi vuonna 1810 Eljaksentalon everstiluutnantti Kaarle Konstantin von Schantzille, (Puoliso: Karolina Lovisa Weissman von Weissenstein.) jolta tila v. 1812 siirtyi kapteeni Akseli Ludvig Granfeltille. Viimemainittu kuoli naimatonna v. 1815 ja tilan osti vielä samana vuonna koulukollega Kaarle Reinhold Brander (f 1831). Oston kautta joutui Eljaksentalo v. 1832 hänen leskeltään Briita Kristina Grönforsilta kruununnimismies Juhana Aadolf Kristian Jordanille (Puoliso: Anna Charlotta Grönlund.) († 1845). Tämän poika Kaarle Juhana Oskar Jordan myi sen v. 1870 ent. rustitilalliselle Juhana Sigfrid Inbergille Kellahdelta. Siitä lähtien on Eljaksentalo ollut talonpoikaisten miesten hallussa. Äskettäin on se jakaantunut useaan osaan.

Mäen akumenttitilaa hallitsi 18:nnen vuosisadan keskivaiheilla luutnantti Berndt Juhana Eneskiöld sekä hänen kuoltuaan v. 1777 hänen perillisensä, jotka myivät sen kenraaliajutantti Kaarle Konstantin De Carnallille. Mäkitalo on sittemmin ollut talonpoikien hallussa.

Inkemaarin akumenttitila jaettiin jo aikaisin kahteen osaan, joista toinen Anttila-niminen, aina on ollut talollisten hallussa, toinen, Inkemaari-niminen, oli 18:nnen vuosisadan alkupuolella kirjanpitäjä Juhana Abraham Sonckin oma. Häneltä se meni ylioppilas Reinhold Julius Nybergille ja tältä taas kruununnimismies Otto Magnus Gestrinille, (Puoliso: Amalia Charlotta Brander.) joka v. 1844 myi sen eräälle talolliselle.

Muut Söörmarkun akumenttitilat ovat aina olleet talollisten hallussa.

Lähteet

• Niilo J. Avellan: Tietoja muutamista entisen Ulvilan pitäjän maatilosta. Satakunta - Kotiseutututkimuksia I [1]