Ruotsinkylän kansakoulu

Kohteesta SshyWiki
Versio hetkellä 28. helmikuuta 2008 kello 10.59 – tehnyt Juhani Pesu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Ruotsinkylän kansakoulu avattiin 20.9.1886. Oppilaita sisäänkirjoitettiin tuolloin 38. Koulu oli Ruotsinpyhtään ensimmäinen suomenkielinen varsinainen ylempi kansakoulu, josta johtuen oppilasaines oli ikärakenteeltaan aluksi vaihtelevaa. Joukossa oli mm. joitakin aikuisia. Hankkeen puuhamiehinä oliva toimineet erityisesti Heikki Seppälä ja Anders Bottas. Johtakunnassa istuivat ensimmäisinä vuosina Juho Murto, Heikki Seppälä, Herman Katajala, Abraham Kuusela ja Anton Myötyri (1922 puheenjohtajana).

Koulu keräsi alkuvuosina oppilaita myös ympäristön suomenkielisistä kylistä aina Ratulaa ja Raussilaa myöten.

Itse koulurakennus sijaitsi Loviisa-Elimäki tien varressa, lähes nykyistä Maamiesseuran-taloa vastapäätä.

Koulun ensimmäisenä opettajana toimi Suoma Paavola, jonka virka-aika jäi kahteen vuoteen. Häntä seurasi 1.8.1899 Alina Pitkänen (o.s. Alander).

Alli Pitkänen hoitikin sitten opettajantointa useamman vuosikymmenen, jopa kolmen oppilasukupolven ajan.

Kylän asutuksen painopisteen siiryttyä yhä pohjoisemmas Metsäkylän suuntaan ja oppilamäärien kasvaessa, uuden kolun rakentamiseen ryhdyttiin. Sen sijaintipaikaksi tuli Kettumäki, joka kansan suussa kulki “Rempakan” (Rävbacka) nimellä. Koulu jatkaa toimintaansa nykyisin Teutjärven-koulun nimellä.

Ruotsinkylän toistasataapäistä ruotsalaisvähemmistöä eivät kunnanisät muistaneet edes ruotsinkielisellä pikkukoululla, jonka johdosta kielivähemmistö katosi kylästä lähes tyystin.

Kirjallisuutta:

  • Anders Allardt, Strömfors Socken