Olen seurannut Sugesin isälinja-projekteja. Eilen kuuntelin webinaarin Vienan Karjalan suvuista ja dna:sta.
Molemmissa on tullut hyvin esille, että pystytään löytämään sukuja jopa 1200-luvulta. Siis sukuja, jotka voivat olla toisennimisiä sinä aikana. Dna-tietojen avulla pystytään todentamaan, että myöhemmin eri sukunimellä oleva suku on lähtöisin jotain suvusta. Toisekseen dna voi myös todentaa, ettei joku ihminen kuulu johonkin sukuun.
Tuossa webinaarissa tuli yksi kommentti, joka voi kumota yhden olettamuksen 1600-luvulta. Dna voisi sen selvittää. Ei vaan ole tehty testejä sellaisille suvun ihmisille, joiden dna:sta voisi selvittää asian.
Itse olen päässyt niinkin kauas ajassa taaksepäin kuin 4000 - 2000 eKr, jolloin yhden isän kaksi poikaa ovat perustaneet perheensä eri puolille ja dna on kiertäen tullut sitten minulle ja enolleni. Dna:lla sekin onnistui kun vähän järkeili ja katseli haplopuita.